Olen Klaus Sirén (HuK, kauppat. yo), Viisauden senior-asiantuntija, toimitusjohtaja ja perustajaosakas.
Olen toiminut sijoitusalan tehtävissä vuodesta 2001 lähtien. Työskentelin toistakymmentä vuotta yksityispankkiirina ennen Viisauden perustamista vuonna 2019. Sijoittajana olen toiminut vuodesta 1999 lähtien.
Työni ohessa olen suorittanut Sijoituspalvelu- (APV1) ja Sijoitusneuvontatutkinnon (APV2).
Lisätietoja minusta löydät LinkedInistä:
Olen Marko Veikkola (MMM), Viisauden senior-asiantuntija ja osakas.
Olen toiminut sijoitusalan tehtävissä vuodesta 2007 ja työskentelin noin kuusi vuotta yksityispankkiirina ennen siirtymistäni Viisauden asiantuntijaksi sekä osakkaaksi vuonna 2021.
Työni ohessa olen suorittanut Sijoituspalvelu- (APV1) ja Sijoitusneuvontatutkinnon (APV2) sekä Vastuullisen sijoittamisen (APV ESG) -tutkinnon.
Lisätietoja minusta löydät LinkedInistä:
Olen Pertti Rokkila (MMM), Viisauden senior-asiantuntija ja osakas.
Olen toiminut sijoitusalan tehtävissä 31 vuotta. Asiakkaiden sijoitussalkkuja olen hoitanut vuodesta 2002 ennen siirtymistäni Viisauden asiantuntijaksi sekä osakkaaksi vuonna 2023.
Työni ohessa olen suorittanut Sijoituspalvelu- (APV1) ja Sijoitusneuvontatutkinnon (APV2).
Olen Reima Salminen (KTM), Viisauden senior-asiantuntija ja osakas.
Olen toiminut sijoitusalan tehtävissä vuodesta 2004. Olen hoitanut asiakkaiden varoja yli 20 vuoden ajan eri tehtävissä rahoitusalalla. Siirryin Viisauden asiantuntijaksi sekä osakkaaksi vuonna 2024.
Työni ohessa olen suorittanut Sijoituspalvelu- (APV1) ja Sijoitusneuvontatutkinnon (APV2).
Olen Antti Rusanen (KTM, FM), Viisauden analyytikko ja osakas.
Olen toiminut vuodesta 2013 konsulttina yritystalouden ja energiainvestointien parissa. Työuran ohessa olen toiminut osake-, asunto- ja metsäsijoittajana. Hakeuduin töihin Viisaudelle, jotta pääsen hyödyntämään laajaa kokemustani sijoittajana ja toimimaan arvojeni mukaisesti riippumattomana asiantuntijana asiakkaan hyväksi.
Lisätietoja minusta löydät LinkedInistä:
Olen Ville Kettunen (Hanken School of Economics), Viisauden senior-asiantuntija.
Äidinkieli ruotsi.
Olen toiminut sijoitusalan tehtävissä vuodesta 1998 ja työskennellyt osakemeklarina, salkunhoitajana, institutionaalisena sijoittajana sekä varainhoidon neuvonantajana ennen siirtymistäni Viisauden asiantuntijaksi 2026.
Oletko kokenut pankkiiri ja etsit tapaa palvella asiakkaitasi aidosti heidän etunsa mukaisesti?
Viisaus rakentaa Suomessa uudenlaista, riippumatonta varallisuus- ja sijoitussuunnittelun mallia.
Etsimme yrittäjähenkisiä ammattilaisia osaksi kasvavaa joukkoamme.
Toteutamme ensimmäiset keskustelut aina veloituksetta,
jotta voit aidosti päättää pystymmekö tarjoamaan sinulle lisäarvoa! Pyrimme vastaamaan yhteydenottopyyntöösi viimeistään seuraavan arkipäivän kuluessa.