Strukturoidut sijoitustuotteet: Sisältävätkö sijoitusmaailman monimutkaiset paketit mahdollisuuksia vai kalliita sudenkuoppia?

Varallisuussuunnittelu Viisaus Oy:n YouTube-kanavalla käytiin syvällinen keskustelu strukturoiduista sijoituksista ja niihin sijoittamisesta. Keskustelua kävivät Viisaudesta perustajaosakas Klaus Sirén, osakas Reima Salminen sekä osakas Antti Rusanen.

Minkälaisilla eri rakenteilla strukturoituja sijoituksia toteutetaan ja mitä niihin sijoittamisessa tulee ottaa huomioon?

Voit katsoa ja kuunnella koko videon aiheesta: Kallein sijoitusratkaisu? Strukturoidut sijoitukset

Strukturoidut sijoitustuotteet, eli kotoisammin ja myöhemmin tekstissä ”struksit”, ovat sijoitusmarkkinoiden klassikkoaihe, joka puhuttaa sijoittajia vuodesta toiseen. Nämä tuotteet tarjoavat usein houkuttelevia lupauksia, kuten korkeita tuottoja, pääomasuojaa tai rajattua riskiä.

Lähteiden mukaan näiden lupausten takana piilee kuitenkin monimutkainen rakenne ja merkittäviä kustannuksia, joita sijoittajan voi olla vaikea hahmottaa.

Miten strukturoitu tuote rakennetaan?

Yksinkertaisimmillaan strukturoitu tuote on yhdistelmä, jossa on taustalla velkakirja ja sen päälle johdannaisilla rakennettu tuottokomponentti. Esimerkiksi 100 euron sijoituksesta noin 90 euroa voidaan käyttää turvaavan komponentin (kuten nollakuponkilainan) ostamiseen ja loput 10 euroa sijoitetaan johdannaiseen, joka hakee tuottoa kohde-etuuden, kuten esim. osakeindeksin noususta.

Nykypäivän markkinoilla suosittuja rakenteita ovat muun muassa:

• Autocall-tuotteet: Sijoittajalle maksetaan etukäteen määritetty tuotto, jos kohde-etuus on tiettynä tarkastelupäivänä samalla tai lähtötasoaan korkeammalla tasolla, jolloin tuote erääntyy automaattisesti.
• Booster-rakenteet: Näillä haetaan kohde-etuuden tuottoa vivutettuna, esimerkiksi kaksi- tai kolminkertaisena tiettyyn rajaan asti.
• Worst-of-rakenteet: Näissä tuotto määräytyy korin heikoimmin suoriutuvan osakkeen mukaan.

Mitä kustannuksia strukturoiduissa tuotteissa on?

Yksi strukturoitujen tuotteiden puhututtavimmista piirteistä on niiden kulurakenne. Vaikka sijoittajalle ilmoitettaisiin esimerkiksi 4 prosentin strukturointipalkkio, se ei kerro koko totuutta.

Todellisuudessa pankit ja varainhoitotalot ottavat katteensa useista eri kohdista: optioiden hinnoittelun marginaaleista, korkoeroista ja muista rakenteellisista kuluista, ja kokonaiskustannus voi nousta jopa 8 prosenttiin vuodessa. Erityisen huomionarvoista on se, että sijoittaja maksaa usein kaikki tuotteen sijoitusajan (esim. 5 vuotta) kulut heti ostohetkellä (”up-front”). Jos sijoittaja myy tuotteen ennenaikaisesti pois, hän on silti maksanut kulut koko juoksuajalta.

Merkittävät riskit: Liikkeeseenlaskija ja likviditeetti

Strukturoituihin tuotteisiin liittyy useita riskejä, joista keskeisimpiä ovat:

1. Liikkeeseenlaskijariski: Koska struksi on käytännössä laina liikkeeseenlaskijalle (yleensä pankille), sijoittaja kantaa riskin siitä, että pankki pysyy maksukykyisenä.
2. Likviditeettiriski: Tuotteilla ei ole aitoa jälkimarkkinaa, vaan sijoittaja voi yleensä myydä tuotteen takaisin vain sen liikkeeseenlaskijalle. Hinta, jonka pankki tarjoaa takaisinostossa, ei välttämättä ole reilu sijoittajalle.
3. Monimutkaisuusriski: Tuotteet voivat olla niin monimutkaisia, etteivät sijoittajat – tai edes niitä myyvät pankkiirit – ymmärrä täysin kaikkia ehtoja ja riskiskenaarioita.

Myyntitavoitteet vs. sijoittajan etu

Koska struksit ovat pankeille erittäin kannattavaa liiketoimintaa, niitä myydään usein aktiivisesti myyntitavoitteiden ja jopa myyntikilpailujen vauhdittamana.

Markkinoinnissa käytetään usein houkuttelevia tarinoita ja menneisyyden tuottoja simuloivaa tuottograafia, joka on voitu rakentaa tukemaan myyntipuhetta. Sijoittajaa saatetaan myös ohjata rullaamaan tuottoja uusiin tuotteisiin heti, kun edellinen on plussalla, mikä kerryttää pankille jälleen uusia palkkioita.

Yhteenveto sijoittajalle

Strukturoidut sijoitustuotteet voivat sopia sijoittajalle, jolla on vahva näkemys markkinasta ja joka ymmärtää tuotteen rakenteen läpikotaisin. Kuitenkin niiden korkeat kulut, huono läpinäkyvyys ja monimutkaisuus saattavat tehdä niistä kyseenalaisia sijoituksia osaksi salkkua. Sijoittajien tulisikin olla kriittisiä, lukea viralliset säännöt huolellisesti ja haastaa pankkiiria erityisesti riskien ja todellisten kustannusten osalta.